maanantai 27. huhtikuuta 2015

Sovellussukat


Selbudeathista muunnelmani aikuisen miehen jalkaan. Toivottavasti sopivat ja pääsevät joskus perille. Tällä hetkellä ovat Sveitsissä ja toivottavasti jo ensi kuussa lähetin avulla Slovakiassa. Lankana Novitan Nalle, näin eksoottisesti. 


Joku päivä vielä opettelen kääntämään kuvat oikein päin. Siihen saakka pelottava pääkallo olkoon laellaan.


Tarkoitus oli esitellä tällä hetkellä työn alla olevan hämissukatkin, mutta kun en jaksa kuvata kun on niin pilvistäkin ja kaikkea.

torstai 9. huhtikuuta 2015

Keskeneräisyys on uusi musta...


Esittelen tässä melkein valmiit sukat, toinenkin on jo hyvällä alulla. Malli on General Hogpufferin Squircle, joka on taas taattua 'laatikon ulkopuolelta'- ajattelua. Matematiikalla voi nähtavästi ratkaista monet ongelmat. Myös jämälankalaatikon ylitäytön.

Reissuneuleeksi valikoitui toinen Hogpufferin malli, nimeltään Kraut. Tämä on helppo malli, neliskanttisilla puikoilla neulon vaihteeksi. Yleensä teen sukat kahdella lyhyellä pyöröllä. 

Kesken on  myös Luotolainen-villapaita, mutta sitä vartioidaan tiukasti. Lanka on ostettu kesällä Hailuodosta, lämpötila hipoi 30 lämpöastetta. Harvoin tuntee itsensä niin viisaaksi, muut perheenjäsenet eivät malttaneet olla kuittailematta.


lauantai 4. huhtikuuta 2015

Mehtään meni taas


Näitä oli tarkoitus tehdä.
Muutama rivi hieman huonommin luettuna ja joustimen jälkeen alettiinkin jo soveltaa ihan omia.


Ei se mitään, lopputuloksesta tykkään kovasti. Kengissä saattaa olla miellyttävämpää pitää jalkaterästään sileitä sukkia. 


Lankana Austermannin Steppiä, joskus aikoja sitten kaappiin hamstrattu kerä. Harmi, ettei tätä ihanaa väriä enää saa. Ihan miun väristä.

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Amabel & kumppanit


Amabel Cardigan, kerrankin tein melkein ohjaan mukaan. Hihoja aloittaessa huomasin neuloneeni helman pitsin hieman liian harvaan, mutta en jaksanut purkaa. 
Housut oman maun mukaan, samoin tossukat. 
Lankana Dropsin Baby Merino, napit omasta varastosta.
Kokona muille vauvoille n. 6kk, tälle tulokkaalle todennäköisesti sopivat korkeintaan kaksi ensimmäistä kuukautta.

Aika söpöt, vaikka itse sanonkin.