tiistai 22. maaliskuuta 2016

Neuleblogin kääntöpuoli



Tässäpä entinen lempparivillapaitani, toivottavasti myös tuleva sellainen. Tosin hieman houkuttaa ajatus villatakistakin.

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Vapaata menoa

Näinä kiristyvien talousnäkymien aikoina on neulojankin hyvä sopeuttaa harrastustaan pieneneviin tuloihin. Toisaalta kun työaika lisääntyy niin sekin on neulonta-ajasta pois. Harjoittelin jo yhteiskuntasopimusaikoja varten neulomalla jämälankasukkia. Huomasin sen varsin vapauttavaksi, otetaan vaan korista lankoja ja neulotaan. Ei ohjetta ei säätöä. Ihan perussukkaa ranskalaisella kantapäällä. Lempipuikoilla, puiset KnitPro Cubics. Nämä menee veljen lapsille, mutta taidan neuloa itsellenikin. Lankoja nimittäin riittää. Talven harmauttamat kuvat eivät tee väreille oikeutta.


sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Go! You Packers! Go!


Harvinaisen tylsiä päivityksiä, mutta kun mä oon niin innoissani kun neulon taas!

Suosikkijoukkueen väreissä perussukat ja -lapaset lahjaksi, seiskaveikkaa. 

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Kriisi selätetty

Nyt vihdoin tuntuu, että neulominen maistuu taas.


Ihan peruslapaset ja vähän pitsivartiset sukat, molemmat Novitan Nallea, kevään uutuusvärejä. Lapsille ihan vaan käyttöön.