keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Välipalasukat

Meissä on Ritun kanssa tiettyjä yhdistäviä tekijöitä ja sitten on erottavia. Molemmat neulovat, kun eivät osaa olla neulomattakaan. Muita yhtäläisyyksiä en nyt keksi. 

Ritu tykkää neuloa enemmän pitsejä ja hienoja juttuja ja ohjeista ja hyvistä langoista. Minä tykkään enemmän kirjoneuleista ja esittävistä kuvioista enkä juuri ikinä onnistu neulomaan aivan täysin ohjeen mukaan. Lankaa ostan paljon ihan vaan marketista eli novitan seiskaveikkaa kuluu. Ritulla on monta työtä puikoilla yhtä aikaa, minulle kaksi työtä kerrallaan on ehdoton maksimi ja harvinaista sekin. Ritu neuloo koska malli tai ohje näyttää hyvälle, minä koska lapset tarvitsee taas uusia sukkia ja lapasia ja miten niitä voikaan hukata niin paljon niin nopeasti...

Tai mistäs minä tiedän miksi Ritu tekee ja mitä tekee, kunhan lämpimikseni höpisen. Joka tapauksessa ostin lapselle uudet kumpparit, joihin piti saada sopivat sukat.


Lankana Novitan nostalgia 7veikka, mukavan raikas puna-valko-oranssi. 
Minimii tykkää ja miä myös.



keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Aurinkoa odotellessa


Vauvan vaunuihin/rattaisiin pöly/aurinko/viimasuoja.
Lankana Dropsin Baby merino  ja pitsimalli ravelrysta.


keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Rohkelikko - Gryffindor Pride


Juniorin edelliset polvisukat kuluivat pohjistaan puhki. Uudeksi malliksi hän valikoi Gryffindor Pridet. Toisen sukan alkusenteillä hän ilmoitti, että oikeastaan Doctor Who -sukat ois kivemmat. Kiitos kannustuksesta, ehkä ensi kerralla.


Lankana Novitan pikkusisko. Keltaistahan ei tietenkään ollut valmiina, joten jouduin värjäämään kool aidilla kaksi kerää valkoista kelta-oranssiksi. Jalkaterissä keltainen on eriväristä kuin varsissa, koska kerät värjäytyivät hieman erivärisiksi.


En taas hetkeen neulo kirjoneuletta. Ainakaan kahteen viikkoon. 

Tästä alkaa blogi, jota tekee Eltsu ja Ritu. Molemmat neuloo. Ja neuloo. Tunnin päivässä. Tervetuloa.

Sukat Ann Buddin kirjasta Sock Knitting Master Class. Malli Pussy Willow , joka erinomaisesti sopii näihiin kevätpäiviin. Lanka Wollmeisea.