Esikoinen pyysi polvisukkia. Valitsi malliksi mukavat Itsy Bitsy Spider and a Big One -sukat. Minä suurena hyönteisten ystävänä (NOT!) olin hyvin innoissani. Suht kivuttomasti onnistui kuitenkin neulonta. Sen verran muokkasin, että kuminauhakujan sijaan tein joustimet sukan suuhun. Lisäksi ohje ei minusta ollut täysin aukottoman pätevä pienimpään kokoon, mutta toisaalta ei myöskään järkyttävän hankala saada toimivaksi.
Opinpa matkan varrella kaikkea uuttakin, eka kerran ikinä oli tiimalasikantapää neuvottu niin hyvin, että minäkin sain sen tehtyä ilman hervotonta reikärivistöä kantapään sivuilla. Samoin opin ihan uuden tavan, Magic-Cast-On, luoda silmukoita.
Lankana toimi Austermannin Step. Muutaman kerroksen lyhyempiin sukkiin olisi riittänyt yksi kerä lankaa, nyt jouduin siis tekemään yhden sukan kerästään, jotta en joutunut vaihtamaan lankaa kesken sukan ja siten siis tekemään päättelyitä pitsin sekaan. Tästä johtunee tuo eroavaisuus raidoituksessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti